tiistai, 7. elokuu 2018

Kuukauden vitsi

Jos olen lähettänyt Alko oy:lle arviolta 2500 sähköpostiviestiä koskien tämän työntekijöiden Venäläisen naisen esittämistä, Pihtiputaan kunnalle ainakin 1000 Viitaseudun kumppanuus ry:n (kunnan tukityöllistämisyritys) Venäläisen naisen esittämisestä sähköpostin välityksellä. Amnesty Internationalin Suomen toimistoon 200 tästä asiakokonaisuudesta, Lontoon päämajaan 50. Tehnyt Interpolille rikosilmoituksen. Eikä kukaan vastaa!

Minulla on kaksi puhelinnumeroa, millä molemmalla on ollut Facebooktili ja nyt niillä ei voi enään tiliä tehdä. Suomen valtio on ostanut Facebookilta palvelun sulkea minut pois ks. yhteisöstä.

Suomen valtio on sopinut minun elämästä Interpolin ja Amnesty internationalin kanssa ilman, että minä tästä tiedän ja näin ollen olen euroopan mahtavin mies!

maanantai, 30. heinäkuu 2018

Alussa oli pimeys

Äiti myi 1996 n40ha metsää ja n7ha peltoa, mitkä oli meidän yhteisomistuksessa. Minun olisi pitänyt pyytää 18-vuotta täytettyäni tositetta puuston määrästä, niin tallaista ei olisi. Puustoahan ei ole myyjän osalta mitattu ja siitä olisi pitänyt ymmärtää valittaa paikalliseen sosiaalitoimistoon 18vuotta täytettyä, kuka puolestani siunasi kaupan. Kauppahan oli laiton koska myyjä oli alaikäinen kuka osaomistaa 40ha metsäalan, minkä puuston määrästä ei tiedetä. Pihtiputaan sosiaalitoimisto nyt vain hyväksyi semmoisen kaupan minun puolesta, mistä olisi pitänyt tehdä valitus 18-vuotta täytettyä. "olen tyytymätön holhoojan minun varojen hallintaan"


Naapurin touhu oli jäljittelemässä natsisaksan touhua, miksi heidän yritys on alas ajettu ja meidän Viinikaisten toiminta pyörii viinan juonnin ympärillä, miksi minua kohdellaan kuin eläintä.

Minut on yritetty tappaa ja ajettu tahdonvastaiseen hoitoon Pihtiputaan kunnan toimesta, missä käsityksessä elän, että Romanit ovat tehneet naapurin tai naapurissa olleelle isännälle näin.


Miksi sellaisen Auto-osix oy:n http://www.auto-osix.fi/ omistaja Pihtiputaan kuuluisin naisen ostaja kehui minulle tai minun kuullen kerran kännissä ollessaan olevansa mustalainen. Pihtiputaan kunta on kusettamassa minua pakkohoitoon. Viime syksynä.. 2017


Ja tämä Auto-osix oy:n toiminta on sitä kansallissosialismiksi sanottavaa riistämistä, mitä minä en edelleenkään edusta.


On liian vaikea asia puhuttavaksi minun äö:lle, että pitäisi antaa olla.


Pihtiputaan asukkaat ovat mielivaltaisia uskovaisia feministejä.


Naapurin harjoittamaa kansallissosialismia oltiin kitkemässä ja nyt minä olen kansallissosialistisen jyrän alla.


Kaupungit on täynnä alkoholisteja ja narkomaaneja, ketkä lisääntyy kuin kanit, en ymmärrä mitä Jumala voittaa minua rankaisemalla heidän touhustaan. Siinä kun kuvitellaan palvelevansa Jumalaa kuinka minua kohdellaan.


Paikallinen himokristitty tuntee tyydytyksen tunnetta, kun hän henkisesti ja jopa fyysisesti satuttaa minua päihteidenkäytöstä.


Vanhant romanit, narkomaanit, alkoholistit, Viinikaiset, lappalaiset ja rotat ovat samanarvoisia.


Eihän se yhteisöllisyys mikään häpeä ole, vaan kun Pihtiputaan kunta on järjestäytynyt sissiryhmä minun "mulaattiuden" takia.


Samoja helluntalaismulkkuja ketkä nyt vaan oli velttoutta vastaan.


Pihtiputaan asukas on niin vitun surkea ihminen, jotta minut pakkoasutetaan tänne, jotta Pihtiputaan asukas saa leikkiä parempaa ihmistä minun kustannuksella.


"isännän huonompi kaksoisveli"


Jumala rankaisee minua äitini kehitysvammaisuudesta.

maanantai, 30. heinäkuu 2018

Uskovaiset ja lapset ovat niitä, keillä on rasvaprosentti 0,1, koska he eivät käytä alkoholia.

Tai miehet näyttää siltä, etteivät he ole ruokaa nähneetkään. Lapsia tehtaileva vaimo pullea kuin nauta ja mies voimaton luikku. Uskovaiset naiset käyttää miehiään hyväksi. Nykyajan nainen on 1600-luvun miehen asemassa, koska naiset ovat miehiä järjestäytyneempiä. Miehet vain pyörii jossain nurkissa olematta välittämättä ulkomaailmasta sen kummempaa.


Heteroseksissä pyörii täysin naisten määräämät markkinat. Miehellä ei ole varaa valita, kenen kanssa seksiä harrastaa, naisella on parhaassa tapauksessa jopa satoja yhtymiskumppaniehdokkaita.


Pihtiputaan kunta on uskovaisten feministien yhteiskunta.

sunnuntai, 29. heinäkuu 2018

Minä olen henkinen vanki, kunnes tämä asia on selvä.

sunnuntai, 29. heinäkuu 2018

Lucifer

http://mikseri.net/artists/mikki-pahapilli/lucifer/593161/

Tein tallaisen musiikkiesityksen, minkä tarkoitus oli kertoa mielenterveydestä, eikä siinä vielä kaikki vaan siihen piti tehdä sanatkin ja ne on tässä:

schizophrenia is my drug, that's all I need, i am god than you, just my name is Lucifer

a Christian neighbor wants my spirit
my soul which I built a booze bottle
I hear what he thinks
he is really a national socialist
he does not like techno
hard techno


Tämähän vähän niinkuin kertoo meikäläisestä, tai minulla on skitsofrenia diagnoosi, mihin en oikein usko enkä syö näitä lääkkeitäkään. 2014 alkusyksystä lopetin 20mg Zyprexan "nauttimisen" ja nyt on yritetty menneinä vuosina pakottaa näitä antipsykoottisia lääkkeitä. Niinkuin tässä blogissa kerron. Avohoidossa päihdetyöntekijä ja viime kesänä Jyväskylän psykiatrisessa sairaalassa oli pakko ottaa määrätyt lääkkeet. Täällä "siviilissä" ei ole pakko ottaa kirjoitettuja mielenterveyslääkkeitä. Siis avohoidossa, avohoitoa ei ole pakko edes ottaa vastaan. Minulle kirjoitettiin täällä Jyväskylässä uusi lääkeresepti ja sovittiin puolestani avohoitosuhde tänne Pihtiputaalle. Kävin kerran vastaanotolla, enkä lääkkeita ole ottanut. Siitä on nyt vuosi aikaa, eikä kukaan ole ollut minun perässä piikkien kanssa lääkkeitä tunkemassa. Sähköpostilla peruin ajan ja se siitä. Minulla on 100% Kelakorvaus mielenterveyslääkkeisiin, mutta apteekissa vaativat 50€n omavastuuta, ennen kuin näitä ilmaisia lääkkeitä saa. Kela ei maksa tätä 50€n omavastuuta toimeentulotukena, koska asun äitini luona ja silloin hyväksyttäviksi menoiksi lasketaan 370€/kk. Olen työmarkkinatuella ja saan 520€/kk. Eli minun tulot ovat liian suuret toimeentulotukea saadakseni ja näin ollen ei minulla ole varaa lääkkeisin, kun pitää 700€n pakkohoitolaskukin suorittaa. Mitä ei Kela korvaa tämän saman asian takia, eikä kunta myöntänyt täydentävää toimeentulotukea. On se vittu.. valtio on ryöstänyt minut.


Mutta sitten asiaan. Kun olen alkoholistin poika ja minun äiti on kehitysvammainen. Semmoinen nainen, kuka elää hyvin pitkälti ulkona tästä yhteiskunnasta. Syntymäeläkeläinen. Kuka on minut yksin kasvattanut, isä kuoli minun ollessa 6vuotta. Niin että.. minulla kun on taipumus päihteidenkäyttöön. Olen tupakoinut varhaisteinistä aina 30vuotiaaksi. Nykyään olen hyvin lähelle 34vuotta. Olen siis ollut kohta 4vuotta savuton, tai puolisavuinen. Humalassa tulee savukkeita polteltua. Sähkötupakan avulla pääsin savukkeiden himosta eroon. Niin kun äidillä ei kauhean hyvä ymmärrys ole, niin minulle yritetään valehdella skitsofrenia, ettei minun tarvitsisi tai en voisi päihteitä käyttää, vaan eläisin skitsofrenialääkkeitä syömällä. Koska huumeidenkäyttö on ympäristölle vaarallista.


Kristinusko on kansallissosialismia.